torstai 27. maaliskuuta 2014

Tahtoisin uskoa, että pappa oli mukava mies

Istuin bussipysäkillä, kun vanhempi mies tuli luokseni. Hän kysyi minulta jotain puolaksi.
- En ymmärrä, minä vastasin. - En puhu puolaa.
- Mutta Neitihän puhuu vallan hyvin! Pappa kehui.
Olin tyytyväinen, että ymmärsin kehut.
- Kiitos, kiitos!
Tunnelma jäi odottavaiseksi. Pappa katseli vähän ympärilleen ja etsi sanottavaa.
- Tuolla puistossa [jotain höpinää innokkaasti] Kun olin 18 [jotain siitä alueesta, jolla olimme].
- En ymmärrä, sanoin pahoitellen.
Pappa mietti hetken. Sitten hän sanoi hitaammin, painokkaammin, mutta ei kuitenkaan alkanut huutaa:
- Minä olen 82-vuotias, hän taputti rintakehäänsä.
- Ymmärrän!
- Hyvä!

Hän jatkoi tarinointia itsestään ja siitä läheisestä puistosta, ilmeisestikin. Pappa piti taukoja, joiden aikana sanoin ymmärtäväni. Jos en ymmärtänyt, pappa huitaisi leppoisan turhautuneesti kädellään kuin pyyhkiäkseen aiheen. Välillä hän katseli ympärilleen ja mietti uuden tavan sanoa asiansa. Hymyilin ja yritin elehtimällä osoittaa olevani kiinnostunut. 

Mietin kovasti, mitä osaan puolaksi.
- Olen Suomesta, tajusin vihdoin sanoa.
- Ohoo, Suomesta! Suomi [jotain] tuhansia [jotain] rakastan [jotain].
Väliin nyökkäilin, välillä pudistin päätäni. Pappa huitaisi kädellään ja mutisi jotain aina,  kun en ymmärtänyt. Pian keskustelu kuitenkin tyrehtyi. Pappa seisoi vielä siinä vieressä. Minä istun penkillä.
- Kiitos oikein paljon, pappa sanoi lopulta, kun ehkä koki olleensa jo tarpeeksi kauan häiriöksi.
- Kiitos paljon, vastasin ja pappa siirtyi muutaman askelen kauemmaksi.
- Näkemiin! Osaisin vielä lisätä, johon pappa vastasi ilahtuneesti:
- Näkemiin!

Jäin miettimään miehelle mahdollisia historioita. Oli hänen elämänsä ollut ankeaa, turhauttavaa, vaikeaa, romanttista, onnellista tai mitä tahansa, minun näkökulmastani se olisi varmaankin kiinnostavaa. Ehkä oli ihan hyvä, ettemme voineet keskustella sen syvällisemmin, sillä ymmärtämättömyys jätti sopivasti mysteeriksi tapahtumat ja miehen persoonan. Lämminhenkinen kohtaaminen itsessään ja molemminpuolinen yritys ymmärtää toista herautti kyynelet silmiini.  

Mistäs tiedän, millainen idiootti pappa saattaisi olla. Siinä vaiheessa, kun pystyy ilmaisemaan mielipiteensä, ihmisten kanssa ei ole enää niin helppo tulla toimeen. Tällä kielitaidon tasolla tarve tulla ymmärretyksi on toistaiseksi suurempi kuin tarve haastaa ymmärrystä. 


1 kommentti:

  1. Ehkä parasta ulkomailla asumisessa on se, että saattaa ajautua yllättäviin kohtaamisiin ihan erilaisten ihmisten kanssa kuin Suomessa koskaan, ja jotenkin ne tuntuvat ihan eri tavalla merkityksellisiltä. Musta oli jotenkin hirveen jännää käydä Tsekissä yhden naisen kanssa tsekin-englannin-venäjän-saksankielistä keskustelua raitiovaunussa, keskustelimme mm. siitä että hänen tyttärensä harrastaa zumbaa. Naisen englannin kielen taito oli samaa tasoa kuin oma tsekin taitoni sen parin viikon jälkeen, ja saksaa en ole ikinä lukenut, mutta kovasti se nainen yritti sitäkin käyttää. Se mitä toisiamme ymmärsimme, oli ihan tarpeeksi :)

    VastaaPoista