Liikkumisen riemu

Näkymä ikkunastani keskustasta pois päin

Jyväskylässä saatoin jättää kutsun väliin, jos sen takia olisi pitänyt "matkustaa" yli 15 minuuttia. Täältä käsin on ehkä vähän eri asia huudella, mutta kaikki pikkukaupunkien asukkaat: kävelkää ja pyöräilkää, kun siihen on mahdollisuus! Varsovaa ei ole suunniteltu kevyttä liikkennettä varten. Pyöräteitä on merkattu sinne tänne, mutta pyöräilijöitä näkee harvoin ainakin tähän aikaan vuodesta. Olen tottunut matkustellessanikin kävelemään paljon, mutta monet tiet ovat niin isoja ja vauhdikkaasti liikennöityjä myös keskustassa, että niiden varrella on vähän epämiellyttävää harppoa. 

Onneksi kaupungissa on metro, ratikka, juna ja bussi. Lisäksi hankin kännykkään netin ja paikallisliikenteen sovelluksen (Jakdojade), joka kertoo, missä on ja miten pääsee helpoiten haluamaansa paikkaan. Tadaa! Täällä on ihan tavallista joutua vaihtamaan pari kertaa kulkuneuvoa päästäkseen paikasta A paikkaan B. Metroon tarvitsen vain yhden muistisäännön: päätepysäkki Kabaty on kotiin päin, Młociny muualle. Ratikka ja paikallisjuna ovat sidottuja raiteisiin, eli niillä pitää lähinnä osata mennä oikealle laiturille, mikä ei tosin noilla suurempien vaihtokeskittymien tienoilla ole ihan simppeliä, kun pysäkille kuljetaan maan alla ja uloskäyntejä on loputtomasti. Mutta busseilla vain tiet rajaavat reittivaihtoehtoja (mitään Poikittaislinjaa täällä ei sentään ole, vaikka sitä ruuhkabussissa välillä toivoisikin). Kaupunkia tuntemattoman kohdalla ei auta, vaikka bussin keulassa sattuisikin lukemaan bussin suunta. 

Eilen kaupungilla liikkuminen onnistui kuitenkin vesisateessakin miellyttävästi, kun kännykkä opasti lähimmälle pysäkille ja kertoi kätevistä bussiliittymistä lähimmälle metroasemalle tai kotiin kuljettavaan ratikkaan. Jos myöhästyi, sovellus antoi seuraavan vaihtoehdon pysäkkitietoineen. Kävin jopa välillä kotona ennen kuin jatkoin illalla muihin menoihin! Joku voisi kysyä, että kuinka vaikeaa on tarkistaa pysäkiltä bussien ja ratikoiden suunta ja aikataulu. No se on vaikeaa. Kuten jo mainitsin, isoimmilla vaihtoasemilla pysäkkejä voi olla lukuisia, ja niiden välillä liikutaan maanalaisia käytäviä pitkin. En myöskään vielä tiedä, mille pysäkille haluan, jos haluan vaihtaa vaikkapa kotiin päin menevään ratikkaan. Lisäksi paikkojen nimet pysyvät helkkarin huonosti päässä, kun niitä ei osaa lausua ja kirjoittaa. 

Tiedonsiirto kännykän netissä oli kuitenkin hieman kalliimpaa mitä kuvittelin, sillä illalla operaattori viestitti, että pitäisi ladata lisää rahaa liittymään. Yritin sitä tänä aamuna, mutta nettipalvelu ei hyväksy sotuani. Eikö suomalainen sotu olekaan joku VIP-kortti kaikkeen kaikkialla maailmassa! Taidan siis kuitenkin joutua aluksi eksymään, myöhästelemään  ja kysymään neuvoa paikallisilta. Viimeisimmässä ei ole toki mitään negatiivista, mutta pitää todellakin opetella yhdistämään nimien ääntämis- ja kirjoitusasu toisiinsa. Ja onnistua aina löytämään kiireetön englantia puhuva paikallinen.  

Tai sitten en vain liiku yksin.  Olen jo nyt saanut paljon apua liikkumiseen ja tutustunut ihmisiin juuri siksi, että olen pyytänyt opastusta. Capoeira-treeneistä sain autokyydin kotiovelle ja kuulin siinä matkalla tilitystä Varsovan ruuhkista. Autot ovat kuulemma halpoja, mutta asunnot taas tuhottoman kalliita. Ratkaisu: osta auto ja muuta esikaupungin halpoihin kämppiin. Eilisiin kontakti-improvisaatiojameihin päädyin, koska olin sunnuntaina kysynyt neuvoa ratikoiden kanssa. Ja kontakti-improsta lähdin yhtämatkaa paikallisen kanssa, joka ei todellakaan käyttänyt mitään älypuhelinsovelluksia. Hyppäsimme yhden pysäkkivälin bussilla, kun sopiva sattui tulemaan paikalle, sitten vaihdoimme ratikkaan, jolla pääsimme metroasemalle. 

Lopuksi voisin mainostaa yhtyettä, jossa viimeisin matkaoppaani soittaa perkussioita ja näköjään milloin mitäkin vempelettä. Yritän löytää kielenopiskelun takia yhtyeitä, jotka laulavat siedettävän kuuloista musiikkia puolaksi, ja "Domowe melodie" taitaa olla sellainen: Domowe melodie: Grażka. Yhtyeen nimi on vapaasti käännettynä "Kotoisat sävelet".