Nykytaidetta ja hippejä

Aluksi pahoittelen puolalaisten nimien väärää kirjoitusasua. Blogger ei suostu julkaisemaan kaikkia erikoismerkkejä oikein.

Hankin tänään ensimmäisen puolalaisen kaverin ja ehkä uuden harrastuksen! Ja vieläpä ensimmäisestä kahvilasta, jossa olen reissullani käynyt. Koko tästä onnellisesta sunnuntaipäivästä on kiittäminen kollegaani, joka oli jättänyt luettavakseni erinomaisen Varsovan matkaoppaan. Kannattaa tutustua, jos suunnittelee matkaa tänne. Kyseessä on kahden Varsovalaisen (Kowalska ja Kamiński) kirjoittama Zrób to w Warszawie! Do it in Warsaw! Kirjassa esitellään rinnakkain puolaksi ja englanniksi kaikenlaista nähtävää ja tehtävää, jota Varsovassa on. Kirjan tyyli muistuttaa hieman Mondon Prahan matkaopasta, mutta on ehkä vielä villimpi suosituksiltaan. Lueskelin kirjaa illalla, ja päätin sen opastamana käydä tänään nykytaiteen museossa Zacheta Narodowa Galeria Sztukissa sekä kahvilassa nimeltä Kepa Café. 

Aloitetaan museosta. Rakennus itsessään on vuodelta 1903 ja edustaa matkaoppaan mukaan uusbarokkia. Suoraan sanottuna kermaisen ulkokuoren perusteella en olisi arvannut, että sisältä paljastuu ajan kuuminta puolalaista nykytaidetta. Pääsymaksu oli esitteen kanssa 14 zlotya eli kolmisen euroa, koska kassarouva hyväksyi suomalaisen opiskelijakorttini. Vetoavin näyttely oli nuoren puolalaisen valokuvaajan Kuba Dabrowskin, joka näköjään myös bloggaa. Näyttelyssä oli yksi sali, jossa neljä diaprojektoria heijasti eri seinille kuvasarjoja Dabrowskin elämästä. Sarjat toimivat, sillä diojen vaihtumistiheys oli aavistuksen liian nopea, ja välissä oli hieman häiritseviäkin arkisia kuvia, joita olisi katsonut mieluusti pidempään, mutta koska seuraava kuva lävähti jo silmille, oli vain pakko tyytyä katsomaan niitä annetussa järjestyksessä ja ajassa. Omaehtoisessa tahdissa seinälle ripustettuna kuvat olisivat yhdistyneet toisiinsa aivan eri tavalla. Nauroin kaksi kertaa ääneen, mikä on jokseenkin harvinaista taidenäyttelyissä. 

Museossa selkä kipeytyi seisomisesta, joten päätin kävellä seuraavaan kohteeseeni, Saska Kepan kaupunginosassa sijaitsevaan kahvilaan. Päättelin kartalta (kännykässä ei ole vielä nettiä, enkä ole ihan varma, hankinkokaan), että matkaa Veiksel-joen toisella puolella sijaitsevalle alueelle tulisi nelisen kilometriä. Kävelin kuitenkin kerran umpikujaan, kun en jaksanut tarkastaa karttaa koko ajan, ja päästyäni pitkän sillan toiselle puolelle, olin jo aika uuvuksissa. Kaiken lisäksi alue ei näyttänyt tippaakaan siltä, että sieltä voisi löytyä minkäänlaista kahvilaa. Kadut oli nimetty eri maiden mukaan, matalia taloja kiersivät metalliaidat ja aitoja koristivat vartiointiliikkeen merkit. Osassa seinistä oli paikka lipputangolle. Kiersin  korttelin ympäri, kunnes tajusin, että yksi näistä ilmeisesti suurlähettiläiden asuttamista kaduista jatkuikin vielä rakennustyömaan taakse. Siellä suojamuovin takana pilkotti Kepa Café, joka oli juuri niin houkuttelevan näköinen, mitä matkaoppaassa oli kuvailtu. En olisi kyllä ikinä päätynyt paikalle, jollen olisi lukenut suositusta kirjasta. Liekö myös sillä ollut merkitystä, että kadun nimi sattui olemaan Finlandzka. 

Kepa oli kapea, sisutettu hauskasti (ruokalista muistutti karttaa tai matematiikan tunnin jälkeistä liitutaulua) ja yhdellä pöydällä lojui jo loppuneen brunssin rippeitä. Paikka vaikutti juuri sellaiselta, että sinne voisi tulla istumaan läppärin kanssa tuntikausiksi. Tarjoilija kertoi, että heillä on sunnuntaisin vegaaninen brunssi, jota kannattaa tulla kokeilemaan. Hän myös pahoitteli, että ruoka on lopussa, mutta voisi tehdä toastin kasvistäytteellä. Kahviin sai myös valita soijamaidon. Leivän välissä oli oliivatahnaa, avocadoa ja tomaattia, eli jotakuinkin kaikkia perusherkkujani. Tämä kävi vähän liian helposti! Rohkenenkohan kokeilla perinteistä slaavilaista ruokaa, jos ei kerran ole pakko... 

Syötyäni päätin kysyä tarjoilijalta apua ratikoiden kanssa, koska en todellakaan enää jaksaisi kävellä takaisin keskustaan ja koska hänen hippityttöolemuksensa huokui jotain kotoisaa. Onneksi kysyin! Kävi ilmi, että hän harrastaa kontakti-improa samassa paikassa, jonne ajattelin mennä kokeilemaan yhtä capoeira-ryhmää. Capoeiraporukan tyypit olivat hänen mukaansa mukavaa porukkaa. Keskustelun lopputuloksena tarjoilija antoi puhelinnumeronsa, sovimme treffit Kepassa ensi keskiviikoksi, ja lähdemme sieltä yhdessä kontakti-impro-jameihin. Kotimatkalla hymyilytti, vaikka jouduin matkustamaan pari viimeistä minuuttia pummilla.